Linkki: Oulun yliopisto
Linkki: Oulun yliopisto
Etusivulle Kampus-Opiskelu-Opettajankoulutus-Normaalikoulu

 » Kampuksen historiaa
 » Kampuslehti
 » Kehittävä opetus
 » Yliopistokeskus
 » Kirjasto
 » Pedaköökki
 » SenaatTila
 » Rekisteröidy
 » Palaute
 
 
käyttäjätunnus

salasana

 

 

KAJAANIN OPETTAJANKOULUTUSYKSIKKÖ

Kajaanin opettajankoulutusyksikön www-sivustoilla on vanhentunutta tietoa johtuen 1.1.2010 yliopistouudistuksesta ja tiedekunnan organisaatiomuutoksesta. Sivuja päivitetään.

Edellisen lisäksi sivustolla vanhentunutta tietoa Oulun yliopiston hallituksen päätöksen (31.3.2010) seurauksena. Päätöksen mukaan "Opettajankoulutukseen ei suoriteta sisäänottoa Kajaaniin enää lukuvuodelle 2011–2012. Tarpeellinen selvitystyö koulutuksen siirron yksityiskohdista tulee aloittaa pikaisesti. Koulutus siirtymävaiheen aikana turvataan Kajaanissa vähintään kandidaattitasoisena ja se siirtyy Ouluun kokonaisuudessaan lukuvuoden 2012–2013 päättyessä. Siirtymäajan tulee olla vähintään kolme vuotta".

Selvitystyön seurauksena syntynyt ohjeisto ja materiaali on toisaalla tällä sivustolla.

Mutta 31.7.2013 saakka Kajaanin opettajankoulutusyksikkö on edelleen vireä, perinteikäs, akateemiset puitteet tarjoava toimintaympäristö. Se sijaitsee luonnonkauniilla seminaarialueella, jossa opettajankoulutusta on annettu vuodesta 1900 lähtien. Tänä päivänä Kajaanin opettajankoulutusyksikkö kouluttaa opettajia, tutkii ja kehittää opetusta, oppimista ja kasvatusta elinikäisen oppimisen näkökulmasta.

Vuoden 2004 alusta Oulun yliopiston Kainuussa toimivat yksiköt yhdistyivät Kajaanin yliopistokeskukseksi. Opettajankoulutusyksikkö ja normaalikoulu kuuluvat samalla edelleen kasvatustieteiden tiedekuntaan.  

Opiskelijoita on seuraavissa koulutusohjelmissa luokanopettaja, varhaiskasvatus, kielikylpy, matematiikka ja kulttuuriteollisuus. Lue tarkemmin niistä linkistä koulutusohjelmat . 

Viimeinen sisäänotto Kajaanin opettajankoulutusyksikköön on tehty kesällä 2010.


Linkkejä opiskelijoille

Ohessa pikalinkkejä opiskelijoille käytetyimpiin palveluihin.
Työjärjestykset
Tenttilista
Ilmoittaudu tenttiin
Valmistuminen
Oodi
Opela
Veturi Oyy:n palvelu opiskelijoille
SOOL
Yliopistojen yhteishaku

 

Kajaanin opettajankoulutusyksikön opiskelijat 

Opettajankoulutusyksikön opiskelijamäärä on lukuvuoden 2010-2011 alkaessa  noin 460  opiskelijaa. Heistä pääosa suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon 4 – 5 vuodessa. Päälinjat ovat luokanopettajankoulutus ja varhaiskasvatus. Lisäksi koulutamme yhdessä Vaasan yliopiston kanssa ruotsin kielen kielikylpyopettajia niin peruskouluun kuin päiväkoteihin.

Hakeminen koulutusohjelmiin

Koulutusohjelmiin ei järjestetä vuoden 2010 jälkeen hakua. Kts. yliopiston hallituksen päätös yllä.

Viimeinen sisäänotto Kajaanin opettajankoulutusyksikköön on tehty kesällä 2010. 
Jos on kiinnostusta hakeutua muihin yliopiston koulutuksiin lisätietoja hakemisesta: Oulun yliopiston hakijapalvelut.
 

Osoite; Seminaarinkatu 2 PL 51 87100 KAJAANI 
puhelinvaihde; (08) 6324611, faksi (08) 632 4631

16.04.2013

Harjoittelupassit


15.04.2013

Gradu- ja harjoitteluinfo 18.4. klo 10.30-12


28.03.2013

Sivuainevalinnan tulokset valmiina


20.03.2013

Infoa 21.3. ei pidetä


18.03.2013

Oulun hops -ohjaus KIIRE


01.03.2013

Hae gradusi kirjastosta


26.02.2013

Info opiskelusta 28.2. klo 12.30-


18.02.2013

Tarvitsetko gradun ohjausta kesällä?